Australian GP:n aika-ajot ajettu, näistä asetelmista liikkeelle!
Formula ykkösten Australian osakilpailu ajetaan tuttuun varhain aamulla Suomen aikaa, ja sehän tietää sitä että lauantai-aamusta ajettiin jo kauden kolmannen osakilpailun aika-ajot. Näin ajettiin lauantaina.
Ensimmäinen osio aika-ajoissa
Ensimmäiseen osioon jäivät Lance Stroll ja Sebastian Vettel, jotka kolaroivat seinään jo 3. vapaissa aika-ajoissa ja eivät saaneet huippuaikoja ajettua ensimmäisessä osiossa. Toki pääsivät radalle, mutta aika ei vaan riittänyt jatkoon. Eliminaation kokivat myös Kevin Magnussen ja Williamsin Nikolas Latifi ja Alexander Albon. Aika-ajojen ensimmäisen osion lopulla nähtiin kohtalaisen kova kolari, jossa ainakin taloudelliset tappiot olivat melkoiset.
Toisen aika-ajojakson aikana karsiutuivat Pierre Gasly, Valtteri Bottas, Yuki Tsunoda, Guanyu Zhou ja Mick Schumacher
Paalupaikasta pääsivät siis taistelemaan molemmat Ferrarit, Red Bullit, McLarenit, Mercedekset ja Alpinet. Ihan tällä autolla McLarenin autot eivät viimeiseen aika-ajoon ajaneet. Huikea Lego-auto!
Viimeisessä osiossa Fernando Alonso ajoi ajokkinsa seinään kun aika-ajoa oli jäljellä seitsemän minuuttia. Tässä vaiheessa paalussa oli kiinni Charles Leclerc, tiukasti tässä perässä Sergio Perez ja Max Verstappen. Lopulta päädyttiin näihin tuloksiin:
Lopulliset aika-ajojen tulokset, TOP 10:
Charles Leclerc
Max Verstappen
Sergio Perez
Lando Norris
Lewis Hamilton
Gerorge Russell
Daniel Ricciardo
Esteban Ocon
Carlos Sainz
Fernando Alonso
Australian F1 GP sunnuntaiaamuna kello 8:00
Australian F1-osakilpailu starttaa sunnuntaina kello 8:00, joten herätyskellot soittamaan ajoissa. Tsekkaa kisaan kuumimmat kertoimet vaikkapa William Hill -peliyhtiötä. Autourheilun kuninkuusluokassa varmasti taas tapahtumarikas kisa tulossa! Allaolevasta nappulasta suoraan kertoimiin!
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY2023-06-03 13:302023-06-03 13:30Europe/HelsinkiEspanjan Grand PrixKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY2023-06-03 13:302023-06-03 13:30Europe/HelsinkiBottas OnboardKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY2023-06-03 13:302023-06-03 13:30Europe/HelsinkiAlonso OnboardKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY2023-06-03 13:302023-06-03 13:30Europe/HelsinkiVerstappen OnboardKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY2023-06-03 13:302023-06-03 13:30Europe/HelsinkiTimingKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY2023-06-03 13:302023-06-03 13:30Europe/HelsinkiOnboard MixedKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY2023-06-03 13:302023-06-03 13:30Europe/HelsinkiTrack PositioningKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY2023-06-03 13:302023-06-03 13:30Europe/HelsinkiPitlaneKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:15 DD-MM-YYYY2023-06-03 15:152023-06-03 15:15Europe/HelsinkiEspanjan Grand PrixKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY2023-06-03 16:002023-06-03 16:00Europe/HelsinkiDetroit Grand PrixKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY2023-06-03 16:002023-06-03 16:00Europe/HelsinkiEspanjan Grand PrixKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY2023-06-03 17:002023-06-03 17:00Europe/HelsinkiBottas OnboardKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY2023-06-03 17:002023-06-03 17:00Europe/HelsinkiAlonso OnboardKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY2023-06-03 17:002023-06-03 17:00Europe/HelsinkiVerstappen OnboardKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY2023-06-03 17:002023-06-03 17:00Europe/HelsinkiTimingKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY2023-06-03 17:002023-06-03 17:00Europe/HelsinkiOnboard MixedKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY2023-06-03 17:002023-06-03 17:00Europe/HelsinkiTrack PositioningKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY2023-06-03 17:002023-06-03 17:00Europe/HelsinkiPitlaneKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:00 DD-MM-YYYY2023-06-03 20:002023-06-03 20:00Europe/HelsinkiToyota 200Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:15 DD-MM-YYYY2023-06-03 20:152023-06-03 20:15Europe/HelsinkiDetroit Grand PrixKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:45 DD-MM-YYYY2023-06-03 20:452023-06-03 20:45Europe/HelsinkiEspanjan aika-ajotKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
12:15 DD-MM-YYYY2023-06-04 12:152023-06-04 12:15Europe/HelsinkiEspanjan Grand PrixKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 16:002023-06-04 16:00Europe/HelsinkiEspanjan GP – KilpailuKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comV sport Ultra HD (T), Viaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 16:002023-06-04 16:00Europe/HelsinkiBottas OnboardKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 16:002023-06-04 16:00Europe/HelsinkiAlonso OnboardKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 16:002023-06-04 16:00Europe/HelsinkiVerstappen OnboardKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 16:002023-06-04 16:00Europe/HelsinkiTimingKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 16:002023-06-04 16:00Europe/HelsinkiOnboard MixedKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 16:002023-06-04 16:00Europe/HelsinkiTrack PositioningKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 16:002023-06-04 16:00Europe/HelsinkiPitlaneKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 16:002023-06-04 16:00Europe/HelsinkiEspanjan Grand PrixKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 17:002023-06-04 17:00Europe/HelsinkiPortugaliKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comMTV Max 2, C Morefalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:15 DD-MM-YYYY2023-06-04 18:152023-06-04 18:15Europe/HelsinkiOsakilpailun lehdistötilaisuusKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:30 DD-MM-YYYY2023-06-04 21:302023-06-04 21:30Europe/HelsinkiMonacon osakilpailuKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 22:002023-06-04 22:00Europe/HelsinkiDetroit Grand PrixKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 22:002023-06-04 22:00Europe/HelsinkiDetroitKaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comViaplay, V sport 2 Suomi HD -OTTfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY2023-06-04 22:002023-06-04 22:00Europe/HelsinkiCup Series Enjoy Illinois 300Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.
www.ottelut.comV sport 1 HD (S/F) (T), Viaplayfalse15al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:30 DD-MM-YYYY2023-06-11 02:302023-06-11 02:30Europe/HelsinkiDoorDash 250Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa.