Ottelut.com » Espanjan La Vuelta käyntiin 26.8.2023
Espanjan La Vuelta käyntiin 26.8.2023
Pyöräilyn se kolmas suuri kilpailu, La Vuelta polkaistaan käyntiin lauantaina 26.8. Kisasta voi lyödä eri vedonlyöntisivustoilla kattavasti vetoa ennen kisaa ja tietysti myös kisan aikana. Suomalaisia pyöräilyfaneja lisäksi hemmotellaan suorilla lähetyksillä Eurosportin, GCN+ palvelun ja Discovery+ yhtiön suorien streamien kautta. Ja kukapa muukaan kuin Peter Selin on tämänkin pyöräilytapahtuman selostajana!
La Vuelta 26.8. – 17.9.2023
Tämän vuoden Vuelta käsittää yhteensä tutut 21 etappia ja yhteensä pyörille tulee ajokilometrejä mittariin peräti 3152.8 kilometriä.
Etapeista neljä on lähes täysin tasaista, kahden tasamaaetapin päätös on kovan nousun päällä, kuusi etappia on luokiteltu mäkiseksi ja peräti seitsemän etappia on mallia vuoristo. Etappeihin kuuluu myös yksi joukkueaika-ajo ja yksi henkilökohtainen aika-ajoetappi. 26.8. – 17.9. aikavälille mahtuu ainoastaan kaksi vapaapäivää.
Vuelta aloitetaan Barcelonasta ja päätetään Madridiin. Vaikka yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki etapit ovat alle 200 kilometriä, voidaan kyllä puhua rankasta retkestä jälleen kerran.
La Vuelta voittokertoimet iBetiltä!
- Jonas Vingegaard 2.20
- Primoz Roglic 3.25
- Remco Evenepoel 4.75
- Juan Ayuso 7.00
- Geraint Thomas 15.00
- Enric Mas 19.00
- Joao Almeida 25.00
- Richard Carapaz 40.00
- Pello Bilbao 50.00
- Tao Geoghegan Hart 50.00
- Alexander Vlasov 50.00
- Carlos Rodriguez 50.00
- Jay Vine 50.00
Betsaa ja tsekkaa muut kertoimet iBetiltä!
Vuelta etapit ja aikataulu
Nro | PVM | Etappi | KM | Luonne |
1 | 26-8 | Barcelona – Barcelona | 14.6 | joukkue aika-ajo |
2 | 27-8 | Mataró – Barcelona | 181.3 | mäkinen |
3 | 28-8 | Sùria – Arinsal | 158.8 | vuoristo |
4 | 29-8 | Andorra la Vella – Tarrangona | 183,4 | tasamaa |
5 | 30-8 | Morella – Burriana | 185.7 | mäkinen |
6 | 31-8 | La Valle d’Uixó – Javalambre | 181.3 | vuoristo |
7 | 1-9 | Utiel – Oliva | 188.8 | tasamaa |
8 | 2-9 | Dénia – Xorret Catí | 164.8 | vuoristo |
9 | 3-9 | Cartagena – Caravaca de la Cruz | 180.9 | mäkinen |
4-9 | Lepopäivä | |||
10 | 5-9 | Valladolid – Valladolid | 25.0 | yksilö aika-ajo |
11 | 6-9 | Lerma – Laguna Negra | 163.2 | mäkinen |
12 | 7-9 | Ólvega- Zaragoza | 165.4 | tasamaa |
13 | 8-9 | Formigal – Tourmalet | 134.7 | vuoristo |
14 | 9-9 | Sauveterre-de-Béarn – Larra Belagua | 161.7 | vuoristo |
15 | 10-9 | Pamplona – Lekunberri | 156.5 | mäkinen |
11-9 | Lepopäivä | |||
16 | 12-9 | Liencres – Bejes | 119.7 | mäkinen |
17 | 13-9 | Ribadesella – Angliru | 122.6 | vuoristo |
18 | 14-9 | Pola de Allande – La Cruz de Linares | 178.9 | vuoristo |
19 | 15-9 | La Bañeza – Íscar | 177.4 | tasamaa |
20 | 16-9 | Manzanares el Real – Guadarrama | 208.4 | mäkinen |
21 | 17-9 | Hipódromo de la Zarzuela – Madrid | 101.0 | tasamaa |