Etusivu » Jalkapallon MM 2026 kisojen pelikaupungit valittu
Jalkapallon MM 2026 kisojen pelikaupungit valittu
Vaikka jalkapallon MM 2022 on vielä kokonaan pelaamatta, pyörii jo seuraavien futiksen MM-kisojen suunnittelu täysillä. Huhupuheissa on ollut näiden kisojen järjestäminen kahden vuoden välein, mutta ainakin toistaiseksi neljän vuoden ”kisabreikki” pysyy.
Vuoden 2026 kisat on myönnetty USA, Kanada ja Meksiko kombolle ja kisaformaattia ollaan vahvasti muuttamassa käsittämään 48 maalta. Huuhkajilla on siis entistä paremmat mahdollisuudet päästä pelaamaan näissä kisoissa, toki kilpailu on enemmän kuin tiukkaa.
2026 FIFA World Cup
Järjestyksessään 23. jalkapallon MM-kisat tullaan järjestämään 16:a eri kisakaupungissa ja alustavan suunnitelman mukaan yhteensä 80 ottelusta 60 tultaisiin pelaamaan USA:n maaperällä ja 10 Kanadassa ja Meksikossa. Tämä on ensimmäinen kerta kun MM-otteluita pelataan kolmessa eri valtiossa yksissä kisoissa. Futisfaneille 32 joukkueen laajeneminen 48 joukkueeseen tietää luonnollisesti lisää otteluita, mutta turnaus pyritään viemään samassa ajassa läpi kuin aikaisemmatkin turnaukset.
Uusi järjestelmä ei kuitenkaan lisää joukkueiden ottelumäärää, sillä alkulohkot koostuvat näissä kisoissa kolmesta joukkueesta ja ensimmäinen pudotuspelikierros sisältää peräti 32 joukkuetta nykyisen 16 joukkueen sijaan. Finalistijoukkueet pelaavat edelleen seitsemän ottelua.
16 kisakaupunkia selvillä
FIFA ilmoitti 16.6. kuusitoista kisakaupunkia jotka tulevat ”houstaamaan” näitä kisoja. Nämä kaupungit ovat seuraavat:
USA (Jalkapallon MM 2026)
- New York / New Jersey: Metlife Stadium (82,500)
- Dallas: AT&T Stadium (80,000)
- Kansas City: Arrowhead Stadium (76,416)
- Houston: NRG Stadium (72,200)
- Atlanta: Mercedes-Benz Stadium (71,000)
- Los Angeles: SoFi Stadium (70,240)
- Philadelphia: Lincoln Financial Field (69,796)
- Seattle: Lumen Field (69,000)
- San Francisco: Levi's Stadium (68,500)
- Boston: Gillette Stadium (65,878)
- Miami: Hard Rock Stadium (64,767)
Kanada (Jalkapallon MM 2026)
- Vancouver: BC Place (54,500)
- Toronto: BMO Field (30,000)
Meksiko (Jalkapallon MM 2026)
- Mexico City: Estadio Azteca (87,523)
- Monterrey: Estadio BBVA (53,500)
- Guadalajara: Estadio Akron (49,850)