Etusivu » Joulukuussa riittää urheilutapahtumia!
Joulukuussa riittää urheilutapahtumia!
Joulukuu ja vuoden 2023 loppu. Kuun lopussa hiljennytään hetkeksi Joulun viettoon, monessakaan lajissa ei muutamaa päivää enempää sitä taukoa ole luvassa.
Jääkiekon osalta pääsemme tietenkin nauttimaan tuimista Liigan peleistä, samoin kuin NHL rullaa täysillä päivästä toiseen, joulutauko toki mielessä pitäen. Mukavasti on myös pelejä ns. Prime Timeen tarjolla. CHL:ssä päästään jatkamaan pudotuspelejä ja joulukuu tuo jo moneen asiaan selvyyden sillä saralla.
Ruotsin ja Sveitsin omat liigat pyörivät täysillä vedonlyöntilistoilla ja mm. MTV Katsomon ja Viaplayn striimeissä. Ei sovi myöskään unohtaa EHT-turnausta, joka pelataan tuttuun tapaan ennen Joulua, tällä kertaa Sveitsissä. Miten mahtaa Leijonat pärjätä tuossa turneessa?
Jalkapallon osalta mennään lujaa eri kansallisten liigojen osalta, mutta toki myös Mestarien Liigassa ja Eurooppaliigassa päästään nauttimaan alkulohkojen viimeisestä kierroksesta vielä ennen kuun puoltaväliä. Jatkoa näille on sitten luvassa vuoden 2024 puolella pudotuspelien merkeissä.
Legendaarinen Valioliigan Boxing-day kutittelee varmasti monen fanin kalenteissa ja tästähän homma jatkuu varsin tiiviinä uuden vuoden molemmin puolin!
Hiihtourheiluissa on tarjolla myös mukavasti maailmancupin osakilpaiuja, löytyy Ampumahiihtoa, Hiihtoa, Alppihiihtoa ja mitä kaikkea näitä nyt onkaan. Kalenteria kehiin ja merkkaamaan kaikki parhaat tapahtumat ylös! 30.12. alkaa myös odotettu Tour de Ski ja 29.12. laitetaan jo mäkihypyn Mäkiviikko tulille! Talviurheilussa paljon katsottavaa tässä kuussa!