parhaat vedonlyöntisivut

Liigan startti tiistaina – mikä joukkue nostaa kannua keväällä?

Niin, ennustaminenhan on jälleen kerran liki mahdoton tehtävä, mutta kyllähän tarkaan lasketut vedonlyöntikertoimet voivat tähänkin arvuutteluun tuoda jotain helpotusta. Vai voiko? Kertoimien kärjessä ovat Kärpät, Tappara, Ilves, TPS, HIFK ja Lukko. Jollekin näistähän se mestaruus mitä todennäköisemmin menee, mutta mainiosti KooKoo, Pelicans, täysin uusi JYP ja kaikki viime kaudella housut kintuissa yllättänyt Jukurit on siinä vanavedessä. KalPa ja HPK tulevat järjestelemään kauden aikana yllätyksiä ja Porissa viritellään ainakin taistelevaa joukkuetta tälle kaudelle. Entäs sitten Saipa ja Sport, yleensä se syksy on sujunut varsin mainiosti. Varsin mielenkiintoiset lähtökohdat kaudelle, ehdottomasti!

Liiga-avaus Tappara – TPS tiistaina 13.9. Cmorelta ja Sub-kanavalla!

Kotimaisen lätkän ystäville kissanpäivät alkaa tiistaina 13.9. kun viime kauden finalistit Tappara ja TPS kohtaavat päivän ainoassa ottelussa. Kumpikin on kahlannut alkukaudesta jo CHL-pelejä, mutta miten ensimmäisessä Liigapelissä käy? Tsekkaa Cmore ottelut ja aikataulu!

Kyseinen ottelu näytetään Cmoren lisäksi poikkeuksellisesti myös ilmaiskanavalla (Sub), joten matsi on kaikkien katsottavissa! Näitä ilmaispelejä on luvassa muitakin kauden aikana, joten tarkkaile tilannetta!

Tappara uusimassa mestaruuden?

Tappara lähtee kauteen Jussi Tapolan toistaiseksi viimeisellä kaudella, tuleeko mestaruus jälleen Tampereelle? Joukkue taatusti yrittää kirkastaa tällä kaudella tuon CHL:n hopeansa kultaiseksi, riittääkö paukkuja myös Liigaan? Joukkue vaikuttaa todella vahvalta ja neloskenttäänkin riittää tekijöitä, joten Tappara on kyllä ennen kauden alkua yksi isoimmista mestaruussuosikeista.

Kärpät antaa taatusti tällä kaudella kovemman vastuksen kuin viime kaudella, nyt Lauri Marjamäki pääsee ajamaan bussia ihan kauden alusta alkaen. Kärpät voi hyvinkin viedä tällä kaudella koko runkosarjan voiton.

TPS havittelee tälläkin kaudella sitä finaalipaikkaa, mutta se vaatisi oikeastaan Kärppien tai Tapparan kaatamista pudotuspeleissä, tai sitten nuo kaksi joukkuetta pelaisivat finaalipaikasta. TPS saa ehdottomasti Ilveksestä ja Lukosta vastusta, miten pärjää sitten siirtomarkkinoilla miinusta ottanut HIFK? Ei lukeudu tällä kaudella mestarisuosikkeihin eikä edes mitalistien joukkoon jos vahvistukset oli tässä. Onko jopa suosikki antamaan ensimmäisenä potkut jos pelit ei suju heti syys-lokakuussa? Onko Ville Peltosen valmennusten tulokset jo nähty vai vasta tulossa?

Jukurien kerroin on taas reilut 30, mutta viime kauden runkosarjan kakkonen haluaa varmasti pelata tällä kaudella vieläkin paremman kauden. Se tietäisi menestystä myös pudotuspeleissä. Olli Jokinen on kyllä melkoinen velho penkin takana, viekö tie jo tämän kauden jälkeen isomman seuran peräsimeen? KooKoo ja Pelicans taistelevat mielestämme lähinnä siitä pudotuspelien ensimmäisen kierroksen paikasta. Jos Jukurit jatkaa viime kauden tahtiin ja JYP saa Rautakorpi – Nieminen akselilla pelit sujumaan, on kouvolalaisilla ja lahtelaisilla iso työ päästä 10 sakkiin. KalPa ja HPK eivät tyydy jämäsijoihin, tuskin myöskään Ässät Karri Kiven johdolla. SaiPalta ei odoteta paljoa, mutta Pekka Virta on ennenkin taikonut ihmeitä. Sportia on povattu koko sarjan viimeiseksi, mutta eipä sekään nyt ole kirkossa kuulutettu.

William Hillin kertoimet mestaruuteen ja finaalipeleihin. Tästä onkin sitten hyvä katsoa miten metsään mentiin näiden kanssa ja mitä betsejä sitä olisi pitänyt lyödä ennen kauden alkua.

Liiga 2022 – 2023
Kertoimet ennen kautta
William Hill
VoittajaSijat 1-2
Kärpät4.502.25
Tappara4.502.25
Ilves7.003.75
TPS8.004.00
HIFK9.004.50
Lukko12.006.00
KooKoo21.0010.00
Pelicans21.0010.00
JYP26.0013.00
Jukurit31.0013.00
KalPa41.0020.00
HPK51.0025.00
Ässät76.0038.00
SaiPa81.0040.00
Sport101.0050.00