parhaat vedonlyöntisivut

Liigassa siirryttiin piste per ottelu sarjataulukkoon!

Koronatartuntojen takia siirrettyjä pelejä ei ehditä enää ennen pudotuspelejä pelaamaan. Tämä tietää Liigan osalta sitä, että käyttöön otetaan jo nyt ”piste per ottelu” sarjataulukko. Eli runkosarjan sijoitukset tullaan määrittelemään tämän mukaan.

Tämänhetkiseen tilanteeseen tuo vaikuttaa siten, että esimerkiksi Ilves nousee sarjakärkeen ja että KalPa ja Pelicans vaihtavat paikkaa säälipleijareiden viimeisenä joukkueena.

Liiga sarjataulukko Annabet
Kuvan lähde Annabet: Liiga

Liigan sivuilla oleva tiedote kertoo että: ”Aiemmin siirtyneistä otteluista kahdelle – Lukko–Sport ja Lukko–HIFK – ei enää löydy uutta pelipäivää, vaan nämä ottelut perutaan. Maanantailta 21.2. siirtynyt Pelicans–Lukko pelataan sunnuntaina 6.3. klo 16.”

Käytännössä tämä myös tarkoittaa sitä että mahdollisesti myös muut siirtyvät ottelut jäävät pelaamatta jos niille ei joukkueiden kalentereista löydy pelipaikkaa.

Runkosarjan viimeinen kierros on määrä pelata 22.3., joten joukkueilla on vielä kolmisen viikkoa aikaa parannella omaa pistekeskiarvoa.

Liigassa pelataan tänään tiistaina vain yksi ottelu Ilves – Sport, huomenna keskiviikkona on luvassa kuuden ottelun kierros. Tänään suomalaisten jääkiekkofanien katseet kiinnittyvät varmasti CHL-finaaliin, jossa kohtaavat Rögle ja Tappara. Tämäkin ottelu CMore kanavalta!

5ma6ti7ke8to9pe10la11su12ma13ti14ke15to16pe17la18su
tiistai 6 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-06-06 03:00 2023-06-06 03:00 Europe/Helsinki Vegas Golden Knights – Florida Panthers Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2

Viaplay
perjantai 9 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-06-09 03:00 2023-06-09 03:00 Europe/Helsinki Florida Panthers – Vegas Golden Knights Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
sunnuntai 11 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-06-11 03:00 2023-06-11 03:00 Europe/Helsinki Florida Panthers – Vegas Golden Knights Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon

Näytä lisää