parhaat vedonlyöntisivut

Mestarien liigan välierät osa 2 – mitkä kaksi joukkuetta finaaliin?

Liverpool vai Villareal, Real Madrid vai Manchester City? Kaikki on vielä mahdollista Mestarien Liigan välierissä. Aikaisemminkin näissä peleissä on nähty vielä melkoisia nousuja ja floppauksia, mikä jää välierien isoimmaksi yllätykseksi tällä kertaa?

Ensimmäisessä osaottelussa Liverpoolissa ottelu päättyi lukemiin 2-0 ja Villarealille ei tuossa ottelussa kirjattu yhtään laukausta maalia kohti. Liverpoolilla oli puolestaan paikkoja vaikka viiteen maaliin, mutta 2-0 tulos mahdollistaa tässä ottelussa ihan mitä tahansa.

Manchester Cityn isännöidessä Real Madridia ottelu päättyi lopulta lukemiin 4-3, joten tässä ottelussa on todellakin ihan kaikki mahdollista. Seitsemän maalia yhdessä ottelussa alkaa olemaan jo melkoinen harvinaisuus. Taikooko Karim Benzema Real Madridin finaaliin? Neljässä viimeisessä pudotuspelissä tämä taikuri on iskenyt peräti 9 maalia.

Tiistaina 3.5.

Villareal – Liverpool, 5.20 – 3.90 – 1.65

Tsekkaa kertoimet tähän otteluun vaikkapa näiltä vedonlyöntisivustoilta:

Keskiviikkona 4.5.

Real Madrid – Manchester City, 3.35 – 3.70 – 2.10

Keskiviikon Champparibetsit löydät näitä betsiyhtiöiltä:

Mestarien Liigan finaali 2022

Mestarien Liigan finaali pelataan lauantaina 28.5.2022 kello 22:00. Ottelu piti järjestää Pietarissa, mutta sattuneesta syystä tuo tapahtuma peruttiin hyvinkin nopeasti ja siirrettiin Pariisiin. Stade de France ei tällä kertaa saa pariisilaista joukkuetta pelaamaan nurmelleen, mutta taatusti mökki on täynnä, oli kyseessä sitten mitkä tahansa kaksi joukkuetta.

Välierien jälkeen joukkueilla on mainiot mahdollisuudet hioa kuviot kuntoon ja kenties parannella tulleet loukkaantumiset kuntoon. Toki vielä omissa sarjoissa on varmasti vielä pelattavaa, joten toukokuu on melkoisen juhlavaa aikaa pelaajille ja luonnollisesti myös meille katsojille.

Katso tästä tulevien viikkojen urheilutarjonta!

10su11ma12ti13ke14to15pe16la17su18ma19ti20ke21to22pe23la
Kaikki Shoot Out UK Championship NHL Viaplay Talvi UFC Ethias Cross, Essen World Table Tennis Australian liiga Salibandyn MM DP World Tour Alppihiihto Alppihiihdon maailmancup Maastohiihdon maailmancup Ringette SailGP Purjehdus, Ampumahiihdon maailmancup Käsipallon naisten MM-kisat Yleisurheilun EM-maastojuoksu Serie A Liga ACB Cyclo-cross Hollannin liiga Puolan liiga Gjensidige Kvindeliga Skotlannin Valioliiga 2. Bundesliiga FA Women's Super League Naisten Futsal-Liiga La Liga Frauen-Bundesliga Investec Champions Cup Maailmancup Val di Sole Valioliiga Käsipallon Bundesliiga Bundesliiga Tanskan cup Naisten Korisliiga Lentopallon Mestaruusliiga, Miehet Lentopallon Mestaruusliiga, Naiset Mäkihypyn maailmancup Mäkihyppy DEL NFL NFL RedZone Grant Thornton Invitational Portugalin Liiga Naisten Superliiga Transat Jacques Vabre World Series, Barcelona MM-sarja, Sharjah Scottish Open, 1.kierros Golf, Joukkuekilpailu Scottish Open F-liiga, Miehet TotoTV Korisliiga Judo Show Naisten Bundesliiga Hollannin 1 divisioona La Liga 2 EFL League One Scottish Open, 2.kierros AFC Champions League UEFA Youth League UCL Champions Hockey League CHL-Studio Mestis CHL Grand Slam -turnaus, Geneve Skicross Freestylen maailmancup UCL Huippuhetket LIVE UEFA Champions League FA Cup EFL Championship Scottish Open, 3.kierros Liiga Scottish Open, 4. kierros Asian Tour Lumilautailu Lumilautailun maailmancup Snooker UEFA Europa Conference League UEFA Europa League Koripallon Euroliiga Scottish Open, Puolivälierät Maailmancup Ramsau Yhdistetyn maailmancup Freestyle Käsipallon naisten MM Lumilautailun MC Darts Futsalin MM-karsinta Freestylen MC F-liiga, Naiset Talvisuper, Miehet Freeski Freeskin maailmancup KSW PGA Tour Champions, The Father and Son Challenge NBA Scottish Open, Välierät Maailmancup, Forth Worth Maailmancup Namur Viaplay Cup Eredivisie Climbing Show Teqball Show Grand Prix, Orleans MM-kisat, Yerevan Kiipeilyurheilu Global Champions Tour SHL Sveitsin liiga Autourheilu kestävyysajo Kestävyysajo MM-sarja Rally Raid MM-sarja Teqball The Power of the Olympics Olympialaiset Karate, Täyskontakti Rally Raid Ratsastus Karate Ethias Cross, Mol Miekkailu Kausikatsaus
lauantai 9 joulukuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
23:21 DD-MM-YYYY 2023-12-09 23:21 2023-12-09 23:21 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport Player Discovery Plus
sunnuntai 10 joulukuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
00:21 DD-MM-YYYY 2023-12-10 00:21 2023-12-10 00:21 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
00:56 DD-MM-YYYY 2023-12-10 00:56 2023-12-10 00:56 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
01:52 DD-MM-YYYY 2023-12-10 01:52 2023-12-10 01:52 Europe/Helsinki Snooker: UK Championship Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
UK Championship
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 02:00 2023-12-10 02:00 Europe/Helsinki Washington Capitals – New York Rangers Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill3.10 4.33 1.85

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 02:00 2023-12-10 02:00 Europe/Helsinki Toronto Maple Leafs – Nashville Predators Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill1.80 4.60 3.10

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 02:00 2023-12-10 02:00 Europe/Helsinki Detroit Red Wings – Ottawa Senators Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill2.10 4.40 2.60

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 02:00 2023-12-10 02:00 Europe/Helsinki Buffalo Sabres – Montreal Canadiens Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill1.80 4.60 3.20

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 02:30 2023-12-10 02:30 Europe/Helsinki New York Islanders – Los Angeles Kings Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill2.80 4.33 2.00

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 03:00 2023-12-10 03:00 Europe/Helsinki Chicago Blackhawks – St. Louis Blues Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill2.70 4.40 2.05

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 03:00 2023-12-10 03:00 Europe/Helsinki Lumilautailu (N/M) Big Air Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
04:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 04:00 2023-12-10 04:00 Europe/Helsinki Colorado Avalanche – Philadelphia Flyers Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill1.80 4.60 3.20

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
04:38 DD-MM-YYYY 2023-12-10 04:38 2023-12-10 04:38 Europe/Helsinki Colorado – Philadelphia Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill1.80 4.60 3.20

Veikkaus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 05:00 2023-12-10 05:00 Europe/Helsinki Song – Gutierrez Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 05:00 2023-12-10 05:00 Europe/Helsinki Seattle Kraken – Tampa Bay Lightning Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill2.40 4.33 2.25

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 05:00 2023-12-10 05:00 Europe/Helsinki Vancouver Canucks – Carolina Hurricanes Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill2.60 4.33 2.10

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:38 DD-MM-YYYY 2023-12-10 05:38 2023-12-10 05:38 Europe/Helsinki Vancouver – Carolina Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill2.60 4.33 2.10

Veikkaus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:39 DD-MM-YYYY 2023-12-10 05:39 2023-12-10 05:39 Europe/Helsinki Seattle – Tampa Bay Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill2.40 4.33 2.25

Veikkaus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
06:07 DD-MM-YYYY 2023-12-10 06:07 2023-12-10 06:07 Europe/Helsinki Cyclo-cross: Ethias Cross, Essen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Ethias Cross, Essen
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
06:09 DD-MM-YYYY 2023-12-10 06:09 2023-12-10 06:09 Europe/Helsinki Cyclo-cross: Ethias Cross, Essen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Ethias Cross, Essen
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
06:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 06:30 2023-12-10 06:30 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
07:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 07:00 2023-12-10 07:00 Europe/Helsinki ITTF Mixed Team World Cup Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
World Table Tennis
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
08:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 08:30 2023-12-10 08:30 Europe/Helsinki Western Sydney Wanderers – Melbourne Victory Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
09:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 09:50 2023-12-10 09:50 Europe/Helsinki pronssiottelu Tshekki – Sveitsi Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-salibandy-icon
Salibandyn MM: Pronssiottelu
Yle Areena
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
10:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 10:00 2023-12-10 10:00 Europe/Helsinki Alfred Dunhill Championship Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
10:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 10:15 2023-12-10 10:15 Europe/Helsinki Pujottelu, 1. lasku (M) Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport vinter HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
10:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 10:30 2023-12-10 10:30 Europe/Helsinki M pujottelu, Val d'Isere Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport+ Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Alppihiihdon maailmancup
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
10:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 10:30 2023-12-10 10:30 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 11:00 2023-12-10 11:00 Europe/Helsinki Alppihiihto (M) Slalom Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Viaplay Talvi
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:01 DD-MM-YYYY 2023-12-10 11:01 2023-12-10 11:01 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:10 DD-MM-YYYY 2023-12-10 11:10 2023-12-10 11:10 Europe/Helsinki Pronssiottelu Tshekki – Sveitsi (Kooste) Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-salibandy-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 11:15 2023-12-10 11:15 Europe/Helsinki Maastohiihto (M) 10km, vapaa Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 11:15 2023-12-10 11:15 Europe/Helsinki Super-G (N) Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 HD (S/F) (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Alppihiihto
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 11:15 2023-12-10 11:15 Europe/Helsinki M 10km V, Östersund Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Maastohiihdon maailmancup
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:20 DD-MM-YYYY 2023-12-10 11:20 2023-12-10 11:20 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 11:30 2023-12-10 11:30 Europe/Helsinki Alppihiihto (N) Supersuurpujottelu Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 11:30 2023-12-10 11:30 Europe/Helsinki Alfred Dunhill Championship – 4. kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V Sport Golf, Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 11:30 2023-12-10 11:30 Europe/Helsinki N super-G, St. Moritz Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport+ Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Alppihiihdon maailmancup
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:55 DD-MM-YYYY 2023-12-10 11:55 2023-12-10 11:55 Europe/Helsinki Helsinki – Lahti Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
12:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 12:00 2023-12-10 12:00 Europe/Helsinki Dubai Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
SailGP
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
12:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 12:00 2023-12-10 12:00 Europe/Helsinki Sail GP Dubai Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Purjehdus,
MTV Urheilu 1
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
12:25 DD-MM-YYYY 2023-12-10 12:25 2023-12-10 12:25 Europe/Helsinki M viesti, Hochfilzen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Ampumahiihdon maailmancup

12:34 DD-MM-YYYY 2023-12-10 12:34 2023-12-10 12:34 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
12:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 12:50 2023-12-10 12:50 Europe/Helsinki Loppuottelu Suomi – Ruotsi Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-salibandy-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:00 2023-12-10 13:00 Europe/Helsinki Argentiina – Ukraina Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:15 2023-12-10 13:15 Europe/Helsinki Pujottelu, 2. lasku (M) Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport vinter HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:20 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:20 2023-12-10 13:20 Europe/Helsinki Yleisurheilun maastojuoksun EM Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Yleisurheilun EM-maastojuoksu
Yle Areena
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:25 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:25 2023-12-10 13:25 Europe/Helsinki Frosinone – Torino Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 2, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:30 2023-12-10 13:30 Europe/Helsinki ITTF Mixed Team World Cup Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
World Table Tennis
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:30 2023-12-10 13:30 Europe/Helsinki M pujottelu, Val d'Isere Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport+ Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Alppihiihdon maailmancup
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:30 2023-12-10 13:30 Europe/Helsinki Real Madrid – Gran Canaria Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Elisa Viihde Sport 1 false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:30 2023-12-10 13:30 Europe/Helsinki Cyclo-cross Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Cyclo-cross
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:43 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:43 2023-12-10 13:43 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:45 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:45 2023-12-10 13:45 Europe/Helsinki Go Ahead Eagles – Utrecht Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Hollannin liiga
Veikkaus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:45 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:45 2023-12-10 13:45 Europe/Helsinki Maastohiihto (N) 10km, vapaa Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:45 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:45 2023-12-10 13:45 Europe/Helsinki N 10km V, Östersund Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Maastohiihdon maailmancup
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:45 DD-MM-YYYY 2023-12-10 13:45 2023-12-10 13:45 Europe/Helsinki Loppuottelu Suomi – Ruotsi Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-salibandy-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:00 2023-12-10 14:00 Europe/Helsinki Lech Poznan – Piast Gliwice Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:00 2023-12-10 14:00 Europe/Helsinki Alppihiihto (M) Slalom Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Viaplay Talvi
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:00 2023-12-10 14:00 Europe/Helsinki Fortuna Hjørring – HB Køge Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Gjensidige Kvindeliga
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:00 2023-12-10 14:00 Europe/Helsinki Kilmarnock – Celtic Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Skotlannin Valioliiga
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:10 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:10 2023-12-10 14:10 Europe/Helsinki Kiekko-Espoo – Blue Rings Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:15 2023-12-10 14:15 Europe/Helsinki Elversberg – Nürnberg Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
2. Bundesliiga
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:15 2023-12-10 14:15 Europe/Helsinki Hansa Rostock – Schalke Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
2. Bundesliiga
1x2
William Hill2.70 3.60 2.25

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:15 2023-12-10 14:15 Europe/Helsinki Düsseldorf – Holstein Kiel Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:28 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:28 2023-12-10 14:28 Europe/Helsinki Cyclo-cross: Ethias Cross, Essen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Ethias Cross, Essen
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:30 2023-12-10 14:30 Europe/Helsinki Arsenal – Chelsea Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
FA Women's Super League
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:30 2023-12-10 14:30 Europe/Helsinki Loppuottelu Suomi – Ruotsi Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-salibandy-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:50 2023-12-10 14:50 Europe/Helsinki Ylöjärven Ilves – KaDy Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Naisten Futsal-Liiga
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:50 2023-12-10 14:50 Europe/Helsinki Mad Max – GFT Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Naisten Futsal-Liiga
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:55 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:55 2023-12-10 14:55 Europe/Helsinki Atlético Madrid – Almería Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:55 DD-MM-YYYY 2023-12-10 14:55 2023-12-10 14:55 Europe/Helsinki RNK Flyers – NoU Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 15:00 2023-12-10 15:00 Europe/Helsinki Eintracht Frankfurt – Hoffenheim Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 15:00 2023-12-10 15:00 Europe/Helsinki Sale Sharks – Stade Français Paris Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Investec Champions Cup
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:10 DD-MM-YYYY 2023-12-10 15:10 2023-12-10 15:10 Europe/Helsinki N viesti, Hochfilzen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765

15:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 15:15 2023-12-10 15:15 Europe/Helsinki Tshekki – Brasilia Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 15:30 2023-12-10 15:30 Europe/Helsinki Cyclo-cross: Maailmancup Val di Sole Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Maailmancup Val di Sole
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:45 DD-MM-YYYY 2023-12-10 15:45 2023-12-10 15:45 Europe/Helsinki Everton – Chelsea Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Valioliiga
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 15:50 2023-12-10 15:50 Europe/Helsinki FC Halikko – EBK Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Naisten Futsal-Liiga
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:55 DD-MM-YYYY 2023-12-10 15:55 2023-12-10 15:55 Europe/Helsinki Monza – Genoa Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 2, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:00 2023-12-10 16:00 Europe/Helsinki Thy ThistedQ – FC Nordsjælland Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Gjensidige Kvindeliga
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:00 2023-12-10 16:00 Europe/Helsinki Melsungen – Magdeburg Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon Bundesliiga
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:00 2023-12-10 16:00 Europe/Helsinki Fulham – West Ham Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 HD (S/F) (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Valioliiga
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:00 2023-12-10 16:00 Europe/Helsinki Luton – Manchester City Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport football HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:15 2023-12-10 16:15 Europe/Helsinki Stuttgart – Leverkusen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:15 2023-12-10 16:15 Europe/Helsinki Angola – Korean tasavalta Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:30 2023-12-10 16:30 Europe/Helsinki Brøndby IF – AGF Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Tanskan cup
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:45 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:45 2023-12-10 16:45 Europe/Helsinki Cyclo-cross: Maailmancup Val di Sole Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Maailmancup Val di Sole
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:50 2023-12-10 16:50 Europe/Helsinki Kouvottaret – Tampereen Pyrintö Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:50 2023-12-10 16:50 Europe/Helsinki FC Sport Vaasa – Ilves FS Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Naisten Futsal-Liiga
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:50 2023-12-10 16:50 Europe/Helsinki Karelian Hurmos – Hurrikaani Loimaa Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Lentopallon Mestaruusliiga, Miehet
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:50 2023-12-10 16:50 Europe/Helsinki Kyky-Betset – TUTO Volley Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Lentopallon Mestaruusliiga, Miehet
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:50 2023-12-10 16:50 Europe/Helsinki Tiikerit- Akaa-Volley Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Lentopallon Mestaruusliiga, Miehet
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:50 2023-12-10 16:50 Europe/Helsinki Puijo Wolley – Pölkky Kuusamo Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Lentopallon Mestaruusliiga, Naiset
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:50 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:50 2023-12-10 16:50 Europe/Helsinki JymyVolley – Arctic Volley Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Lentopallon Mestaruusliiga, Naiset
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:55 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:55 2023-12-10 16:55 Europe/Helsinki M HS 140, 1. kierros, Klingenthal Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Mäkihypyn maailmancup
Yle Areena
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:55 DD-MM-YYYY 2023-12-10 16:55 2023-12-10 16:55 Europe/Helsinki Klingenthal, M HS 140 Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Mäkihypyn maailmancup
Yle Areena
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 17:00 2023-12-10 17:00 Europe/Helsinki VfB Stuttgart – Bayer Leverkusen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Bundesliiga
1x2
William Hill2.80 3.80 2.20

Veikkaus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 17:00 2023-12-10 17:00 Europe/Helsinki Mäkihyppy (M) Suurmäki Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Viaplay Talvi
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 17:00 2023-12-10 17:00 Europe/Helsinki M HS140, Klingenthal Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport+ Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Mäkihypyn maailmancup
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 17:00 2023-12-10 17:00 Europe/Helsinki Suurmäki (M) Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport vinter HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Mäkihyppy
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:10 DD-MM-YYYY 2023-12-10 17:10 2023-12-10 17:10 Europe/Helsinki Granada – Athletic Bilbao Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 17:15 2023-12-10 17:15 Europe/Helsinki Stade Rochelais – Leinster Rugby Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Investec Champions Cup
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 17:15 2023-12-10 17:15 Europe/Helsinki Leicester Detroit Tigers – DHL Stormers Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:25 DD-MM-YYYY 2023-12-10 17:25 2023-12-10 17:25 Europe/Helsinki UJK – Haukat Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Ringette
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 17:30 2023-12-10 17:30 Europe/Helsinki Hollanti – Espanja Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 18:00 2023-12-10 18:00 Europe/Helsinki Straubing Tigers – Iserlohn Roosters Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:10 DD-MM-YYYY 2023-12-10 18:10 2023-12-10 18:10 Europe/Helsinki M HS 140, 2. kierros, Klingenthal Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Mäkihypyn maailmancup
Yle Areena
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 18:15 2023-12-10 18:15 Europe/Helsinki Vitesse – Heracles Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Hollannin liiga
Veikkaus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 18:15 2023-12-10 18:15 Europe/Helsinki Köln – Mainz Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 HD (S/F) (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:15 DD-MM-YYYY 2023-12-10 18:15 2023-12-10 18:15 Europe/Helsinki Tottenham – Newcastle Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 2 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 18:30 2023-12-10 18:30 Europe/Helsinki Lyngby Boldklub – FC Fredericia Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:55 DD-MM-YYYY 2023-12-10 18:55 2023-12-10 18:55 Europe/Helsinki Salernitana – Bologna Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Max 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:55 DD-MM-YYYY 2023-12-10 18:55 2023-12-10 18:55 Europe/Helsinki Yleisurheilun maastojuoksun EM Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Yle Areena false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Yleisurheilun EM-maastojuoksu
Yle Areena
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 19:00 2023-12-10 19:00 Europe/Helsinki FC Köln – Mainz 05 Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 19:00 2023-12-10 19:00 Europe/Helsinki Jagiellonia Bialystok – Rakow Czestochowa Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 19:00 2023-12-10 19:00 Europe/Helsinki Slovenia – Itävalta Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 19:00 2023-12-10 19:00 Europe/Helsinki Columbus Blue Jackets – Florida Panthers Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 Suomi HD (T), V sport live 1 (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill3.75 4.80 1.62

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:25 DD-MM-YYYY 2023-12-10 19:25 2023-12-10 19:25 Europe/Helsinki Cádiz – Osasuna Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 2, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 19:30 2023-12-10 19:30 Europe/Helsinki Lyngby – Fredericia Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Tanskan cup
Veikkaus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 19:30 2023-12-10 19:30 Europe/Helsinki Racing 92 – Harlequins Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Investec Champions Cup
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 19:30 2023-12-10 19:30 Europe/Helsinki Columbus – Florida Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 3, Sub, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 19:30 2023-12-10 19:30 Europe/Helsinki Zaragoza – Barca Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Elisa Viihde Sport 1 false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:55 DD-MM-YYYY 2023-12-10 19:55 2023-12-10 19:55 Europe/Helsinki Chicago Bears – Detroit Lions Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:55 DD-MM-YYYY 2023-12-10 19:55 2023-12-10 19:55 Europe/Helsinki Baltimore Ravens – Los Angeles Rams Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 20:00 2023-12-10 20:00 Europe/Helsinki NFL RedZone Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 3, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
NFL RedZone
MTV Urheilu 3
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 20:00 2023-12-10 20:00 Europe/Helsinki Columbus – Florida Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 3, Sub, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 20:00 2023-12-10 20:00 Europe/Helsinki Columbus Blue Jackets – Florida Panthers Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 Suomi HD (T), V sport live 1 (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill3.75 4.80 1.62

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 20:00 2023-12-10 20:00 Europe/Helsinki Golf: Grant Thornton Invitational Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Grant Thornton Invitational
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 20:30 2023-12-10 20:30 Europe/Helsinki Arouca – Rio Ave Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:45 DD-MM-YYYY 2023-12-10 20:45 2023-12-10 20:45 Europe/Helsinki Tottenham – Manchester United Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport football HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Naisten Superliiga
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 21:00 2023-12-10 21:00 Europe/Helsinki Purjehdus: Transat Jacques Vabre Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Transat Jacques Vabre
Eurosport 1
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:30 DD-MM-YYYY 2023-12-10 21:30 2023-12-10 21:30 Europe/Helsinki Ranska – Norja Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:40 DD-MM-YYYY 2023-12-10 21:40 2023-12-10 21:40 Europe/Helsinki AS Roma – Fiorentina Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Max 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:55 DD-MM-YYYY 2023-12-10 21:55 2023-12-10 21:55 Europe/Helsinki Barcelona – Girona Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 2, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:45 DD-MM-YYYY 2023-12-10 22:45 2023-12-10 22:45 Europe/Helsinki NFL RedZone Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 3, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
NFL RedZone
MTV Urheilu 3
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:56 DD-MM-YYYY 2023-12-10 22:56 2023-12-10 22:56 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
23:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 23:00 2023-12-10 23:00 Europe/Helsinki Estoril – Chaves Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
23:00 DD-MM-YYYY 2023-12-10 23:00 2023-12-10 23:00 Europe/Helsinki Edmonton Oilers – New Jersey Devils Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport vinter HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill1.91 4.75 2.80

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
23:20 DD-MM-YYYY 2023-12-10 23:20 2023-12-10 23:20 Europe/Helsinki Kansas City Chiefs – Buffalo Bills Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
maanantai 11 joulukuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 02:00 2023-12-11 02:00 Europe/Helsinki Chicago Blackhawks – Washington Capitals Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill2.88 4.40 1.95

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 02:00 2023-12-11 02:00 Europe/Helsinki Montreal Canadiens – Nashville Predators Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill3.00 4.50 1.85

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 02:00 2023-12-11 02:00 Europe/Helsinki New York Rangers – Los Angeles Kings Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport vinter HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill2.10 4.33 2.60

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:55 DD-MM-YYYY 2023-12-11 02:55 2023-12-11 02:55 Europe/Helsinki * Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
*
World Series, Barcelona, MM-sarja, Sharjah
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 03:00 2023-12-11 03:00 Europe/Helsinki Anaheim Ducks – Winnipeg Jets Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 HD (S/F) (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill3.40 4.50 1.75

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 03:00 2023-12-11 03:00 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 03:00 2023-12-11 03:00 Europe/Helsinki Golf: Grant Thornton Invitational Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Grant Thornton Invitational
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:15 DD-MM-YYYY 2023-12-11 03:15 2023-12-11 03:15 Europe/Helsinki Dallas Cowboys – Philadelphia Eagles Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
04:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 04:00 2023-12-11 04:00 Europe/Helsinki Seattle Kraken – Minnesota Wild Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport live 1 (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill2.60 4.33 2.10

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 05:00 2023-12-11 05:00 Europe/Helsinki Vegas Golden Knights – San Jose Sharks Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport vinter HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL
1x2
William Hill1.44 5.00 4.75

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 05:00 2023-12-11 05:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 1.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 1.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 05:00 2023-12-11 05:00 Europe/Helsinki Golf, Joukkuekilpailu Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Golf, Joukkuekilpailu
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
06:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 06:00 2023-12-11 06:00 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
07:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 07:00 2023-12-11 07:00 Europe/Helsinki Golf: Grant Thornton Invitational Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Grant Thornton Invitational
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
07:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 07:00 2023-12-11 07:00 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
07:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 07:00 2023-12-11 07:00 Europe/Helsinki Golf: Grant Thornton Invitational Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Grant Thornton Invitational
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
10:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 10:00 2023-12-11 10:00 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
10:30 DD-MM-YYYY 2023-12-11 10:30 2023-12-11 10:30 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 13:00 2023-12-11 13:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 1.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 1.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 13:00 2023-12-11 13:00 Europe/Helsinki Golf: Grant Thornton Invitational Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Grant Thornton Invitational
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 14:00 2023-12-11 14:00 Europe/Helsinki Kongo – Chile Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 14:00 2023-12-11 14:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 1.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 1.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 14:00 2023-12-11 14:00 Europe/Helsinki Golf, Joukkuekilpailu Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Golf, Joukkuekilpailu
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 15:00 2023-12-11 15:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open
Eurosport 1
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:30 DD-MM-YYYY 2023-12-11 16:30 2023-12-11 16:30 Europe/Helsinki Iran – Kazakstan Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:30 DD-MM-YYYY 2023-12-11 16:30 2023-12-11 16:30 Europe/Helsinki Japani – Serbia Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:30 DD-MM-YYYY 2023-12-11 16:30 2023-12-11 16:30 Europe/Helsinki Kamerun – Senegal Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 18:00 2023-12-11 18:00 Europe/Helsinki FBC Turku – Indians Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
F-liiga, Miehet
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 18:00 2023-12-11 18:00 Europe/Helsinki Asiantuntijalähetys: Jyväskylä Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-hevosurheilu-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:20 DD-MM-YYYY 2023-12-11 18:20 2023-12-11 18:20 Europe/Helsinki Helsinki Seagulls – Lahti Basketball Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:30 DD-MM-YYYY 2023-12-11 18:30 2023-12-11 18:30 Europe/Helsinki Unkari – Kroatia Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:45 DD-MM-YYYY 2023-12-11 18:45 2023-12-11 18:45 Europe/Helsinki Puola – Romania Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 19:00 2023-12-11 19:00 Europe/Helsinki Islanti – Kiina Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 19:00 2023-12-11 19:00 Europe/Helsinki * Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
*
World Series, Barcelona, MM-sarja, Sharjah
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 19:00 2023-12-11 19:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:25 DD-MM-YYYY 2023-12-11 19:25 2023-12-11 19:25 Europe/Helsinki Empoli – Lecce Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 20:00 2023-12-11 20:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:30 DD-MM-YYYY 2023-12-11 20:30 2023-12-11 20:30 Europe/Helsinki Puszcza Niepolomice – Widzew Lodz Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:30 DD-MM-YYYY 2023-12-11 20:30 2023-12-11 20:30 Europe/Helsinki Montenegro – Ruotsi Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:30 DD-MM-YYYY 2023-12-11 20:30 2023-12-11 20:30 Europe/Helsinki Bayern München – Leverkusen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport+ Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Naisten Bundesliiga
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 21:00 2023-12-11 21:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open
Eurosport 1
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:30 DD-MM-YYYY 2023-12-11 21:30 2023-12-11 21:30 Europe/Helsinki Jong Ajax Amsterdam – Jong Utrecht Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Hollannin 1 divisioona
Veikkaus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:30 DD-MM-YYYY 2023-12-11 21:30 2023-12-11 21:30 Europe/Helsinki Paraguay – Grönlanti Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:30 DD-MM-YYYY 2023-12-11 21:30 2023-12-11 21:30 Europe/Helsinki Saksa – Tanska Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-kasipallo-icon
Käsipallon naisten MM-kisat
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:40 DD-MM-YYYY 2023-12-11 21:40 2023-12-11 21:40 Europe/Helsinki Cagliari – Sassuolo Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 2, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:55 DD-MM-YYYY 2023-12-11 21:55 2023-12-11 21:55 Europe/Helsinki Rayo Vallecano – Celta Vigo Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:55 DD-MM-YYYY 2023-12-11 21:55 2023-12-11 21:55 Europe/Helsinki Tenerife – Alcorcón Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 3, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 22:00 2023-12-11 22:00 Europe/Helsinki Portsmouth – Bolton Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 2 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 22:00 2023-12-11 22:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 1.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 1.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:45 DD-MM-YYYY 2023-12-11 22:45 2023-12-11 22:45 Europe/Helsinki Gil Vicente – Moreirense Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Veikkaus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
23:00 DD-MM-YYYY 2023-12-11 23:00 2023-12-11 23:00 Europe/Helsinki * Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
*
World Series, Barcelona, MM-sarja, Sharjah
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
tiistai 12 joulukuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
00:45 DD-MM-YYYY 2023-12-12 00:45 2023-12-12 00:45 Europe/Helsinki * Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
*
World Series, Barcelona
Eurosport 1
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
01:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 01:00 2023-12-12 01:00 Europe/Helsinki Golf: Grant Thornton Invitational Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Grant Thornton Invitational
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 02:00 2023-12-12 02:00 Europe/Helsinki Buffalo Sabres – Arizona Coyotes Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport premium HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 02:00 2023-12-12 02:00 Europe/Helsinki New York Islanders – Toronto Maple Leafs Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport vinter HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 02:00 2023-12-12 02:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 03:00 2023-12-12 03:00 Europe/Helsinki Dallas Stars – Detroit Red Wings Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 2 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 03:00 2023-12-12 03:00 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 03:00 2023-12-12 03:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 1.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 1.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 03:00 2023-12-12 03:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 2.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 2.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 03:00 2023-12-12 03:00 Europe/Helsinki Golf: Grant Thornton Invitational Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Grant Thornton Invitational
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 03:00 2023-12-12 03:00 Europe/Helsinki Golf, Joukkuekilpailu Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Golf, Joukkuekilpailu
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:10 DD-MM-YYYY 2023-12-12 03:10 2023-12-12 03:10 Europe/Helsinki New York Giants – Green Bay Packers Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
04:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 04:00 2023-12-12 04:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
04:30 DD-MM-YYYY 2023-12-12 04:30 2023-12-12 04:30 Europe/Helsinki Colorado Avalanche – Calgary Flames Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport+ Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 05:00 2023-12-12 05:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 05:00 2023-12-12 05:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 2.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 2.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:54 DD-MM-YYYY 2023-12-12 05:54 2023-12-12 05:54 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
06:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 06:00 2023-12-12 06:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
07:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 07:00 2023-12-12 07:00 Europe/Helsinki Golf: Grant Thornton Invitational Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Grant Thornton Invitational
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
07:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 07:00 2023-12-12 07:00 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
08:40 DD-MM-YYYY 2023-12-12 08:40 2023-12-12 08:40 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
09:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 09:00 2023-12-12 09:00 Europe/Helsinki Golf: Grant Thornton Invitational Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Grant Thornton Invitational
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
10:20 DD-MM-YYYY 2023-12-12 10:20 2023-12-12 10:20 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 11:00 2023-12-12 11:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 1.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 1.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 11:00 2023-12-12 11:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 2.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 2.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:50 DD-MM-YYYY 2023-12-12 11:50 2023-12-12 11:50 Europe/Helsinki Ulsan Hyundai – Kawasaki Frontale Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
12:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 12:00 2023-12-12 12:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
12:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 12:00 2023-12-12 12:00 Europe/Helsinki Golf, Joukkuekilpailu Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Golf, Joukkuekilpailu
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 13:00 2023-12-12 13:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 1.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 1.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 13:00 2023-12-12 13:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 13:00 2023-12-12 13:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 2.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 2.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 13:00 2023-12-12 13:00 Europe/Helsinki Golf: Grant Thornton Invitational Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-golf-icon
Grant Thornton Invitational
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 14:00 2023-12-12 14:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 2.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 2.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 14:00 2023-12-12 14:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 15:00 2023-12-12 15:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open
Eurosport 1
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:20 DD-MM-YYYY 2023-12-12 15:20 2023-12-12 15:20 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:55 DD-MM-YYYY 2023-12-12 16:55 2023-12-12 16:55 Europe/Helsinki Napoli – Braga Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 2, MTV Urheilu 3, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
UEFA Youth League, UCL
1x2
Sport8881.45 4.50 6.50

MTV Urheilu 2 MTV Urheilu 3
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:15 DD-MM-YYYY 2023-12-12 18:15 2023-12-12 18:15 Europe/Helsinki Lukko – Pardubice Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Champions Hockey League
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:15 DD-MM-YYYY 2023-12-12 18:15 2023-12-12 18:15 Europe/Helsinki CHL-Studio Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
CHL-Studio
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:20 DD-MM-YYYY 2023-12-12 18:20 2023-12-12 18:20 Europe/Helsinki K-Espoo – Ketterä Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 3, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:20 DD-MM-YYYY 2023-12-12 18:20 2023-12-12 18:20 Europe/Helsinki KTP-Basket – Kouvot Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:20 DD-MM-YYYY 2023-12-12 18:20 2023-12-12 18:20 Europe/Helsinki Arctic Volley – LP Viesti Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Lentopallon Mestaruusliiga, Naiset
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:30 DD-MM-YYYY 2023-12-12 18:30 2023-12-12 18:30 Europe/Helsinki Lukko – Dynamo Pardubice Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:30 DD-MM-YYYY 2023-12-12 18:30 2023-12-12 18:30 Europe/Helsinki Asiantuntijalähetys: Oulu ja Axevalla Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-hevosurheilu-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 19:00 2023-12-12 19:00 Europe/Helsinki Växjö – Genéve Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Champions Hockey League
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 19:00 2023-12-12 19:00 Europe/Helsinki Färjestad – Skellefteå Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Champions Hockey League
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 19:00 2023-12-12 19:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 19:00 2023-12-12 19:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:15 DD-MM-YYYY 2023-12-12 19:15 2023-12-12 19:15 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-12-12 19:30 2023-12-12 19:30 Europe/Helsinki Lens – Sevilla Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 2, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:40 DD-MM-YYYY 2023-12-12 19:40 2023-12-12 19:40 Europe/Helsinki PSV – Arsenal Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 20:00 2023-12-12 20:00 Europe/Helsinki Vítkovice – Rapperswil Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Champions Hockey League
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 20:00 2023-12-12 20:00 Europe/Helsinki Ratsastus: Grand Slam -turnaus, Geneve Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Grand Slam -turnaus, Geneve
Eurosport 1
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 20:00 2023-12-12 20:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 1.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 1.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
20:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 20:00 2023-12-12 20:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 2.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 2.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 21:00 2023-12-12 21:00 Europe/Helsinki Skicross (N/M) Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport vinter HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Skicross
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 21:00 2023-12-12 21:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open
Eurosport 1
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:15 DD-MM-YYYY 2023-12-12 21:15 2023-12-12 21:15 Europe/Helsinki Skicross, Arosa Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport+ Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Freestylen maailmancup
Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:45 DD-MM-YYYY 2023-12-12 21:45 2023-12-12 21:45 Europe/Helsinki UCL Huippuhetket LIVE Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
UCL Huippuhetket LIVE
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:45 DD-MM-YYYY 2023-12-12 21:45 2023-12-12 21:45 Europe/Helsinki Union Berlin – Real Madrid Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
UEFA Champions League
1x2
Sport8884.00 4.00 1.80

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:45 DD-MM-YYYY 2023-12-12 21:45 2023-12-12 21:45 Europe/Helsinki Inter – Real Sociedad Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:45 DD-MM-YYYY 2023-12-12 21:45 2023-12-12 21:45 Europe/Helsinki Salzburg – Benfica Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
UEFA Champions League
1x2
Sport8882.80 3.50 2.40

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:45 DD-MM-YYYY 2023-12-12 21:45 2023-12-12 21:45 Europe/Helsinki Manchester United – Bayern München Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 2, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:45 DD-MM-YYYY 2023-12-12 21:45 2023-12-12 21:45 Europe/Helsinki FC Kööpenhamina – Galatasaray Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:45 DD-MM-YYYY 2023-12-12 21:45 2023-12-12 21:45 Europe/Helsinki Napoli – Braga Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 2, MTV Urheilu 3, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
UEFA Youth League, UCL
MTV Urheilu 2 MTV Urheilu 3
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:45 DD-MM-YYYY 2023-12-12 21:45 2023-12-12 21:45 Europe/Helsinki Barnet – Newport County Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 22:00 2023-12-12 22:00 Europe/Helsinki Sunderland – Leeds Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 2 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-12-12 22:00 2023-12-12 22:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 2.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 2.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
keskiviikko 13 joulukuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
00:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 00:00 2023-12-13 00:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
00:10 DD-MM-YYYY 2023-12-13 00:10 2023-12-13 00:10 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
01:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 01:00 2023-12-13 01:00 Europe/Helsinki Judo Show Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Judo Show
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 02:00 2023-12-13 02:00 Europe/Helsinki Pittsburgh Penguins – Arizona Coyotes Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 02:00 2023-12-13 02:00 Europe/Helsinki Ottawa Senators – Carolina Hurricanes Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 1 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 02:00 2023-12-13 02:00 Europe/Helsinki New York Rangers – Toronto Maple Leafs Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport vinter HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
02:30 DD-MM-YYYY 2023-12-13 02:30 2023-12-13 02:30 Europe/Helsinki St. Louis Blues – Detroit Red Wings Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 2 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 03:00 2023-12-13 03:00 Europe/Helsinki Nashville Predators – Philadelphia Flyers Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport live 1 (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 03:00 2023-12-13 03:00 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
04:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 04:00 2023-12-13 04:00 Europe/Helsinki Ratsastus: Grand Slam -turnaus, Geneve Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Grand Slam -turnaus, Geneve
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 05:00 2023-12-13 05:00 Europe/Helsinki Vancouver Canucks – Tampa Bay Lightning Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 05:00 2023-12-13 05:00 Europe/Helsinki Seattle Kraken – Florida Panthers Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport premium HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 05:00 2023-12-13 05:00 Europe/Helsinki Edmonton Oilers – Chicago Blackhawks Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport vinter HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 05:00 2023-12-13 05:00 Europe/Helsinki Vegas Golden Knights – Calgary Flames Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V Sport Live 2, Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 05:00 2023-12-13 05:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 3.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 3.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 05:00 2023-12-13 05:00 Europe/Helsinki Ratsastus: Grand Slam -turnaus, Geneve Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Grand Slam -turnaus, Geneve
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
05:30 DD-MM-YYYY 2023-12-13 05:30 2023-12-13 05:30 Europe/Helsinki San Jose Sharks – Winnipeg Jets Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport 2 Suomi HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
06:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 06:00 2023-12-13 06:00 Europe/Helsinki Cyclo-cross: Ethias Cross, Essen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Ethias Cross, Essen
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
06:11 DD-MM-YYYY 2023-12-13 06:11 2023-12-13 06:11 Europe/Helsinki Cyclo-cross: Ethias Cross, Essen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Ethias Cross, Essen
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
06:13 DD-MM-YYYY 2023-12-13 06:13 2023-12-13 06:13 Europe/Helsinki Cyclo-cross: Ethias Cross, Essen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Ethias Cross, Essen
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
07:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 07:00 2023-12-13 07:00 Europe/Helsinki Snooker: Shoot Out Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Shoot Out
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
08:41 DD-MM-YYYY 2023-12-13 08:41 2023-12-13 08:41 Europe/Helsinki Ratsastus: Grand Slam -turnaus, Geneve Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Grand Slam -turnaus, Geneve
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
10:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 10:00 2023-12-13 10:00 Europe/Helsinki Ratsastus: Grand Slam -turnaus, Geneve Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Grand Slam -turnaus, Geneve
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
11:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 11:00 2023-12-13 11:00 Europe/Helsinki Ratsastus: Grand Slam -turnaus, Geneve Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Grand Slam -turnaus, Geneve
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 13:00 2023-12-13 13:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 2.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 2.kierros
Eurosport 1
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
13:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 13:00 2023-12-13 13:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 3.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 3.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 14:00 2023-12-13 14:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open, 3.kierros Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open, 3.kierros
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 15:00 2023-12-13 15:00 Europe/Helsinki Snooker: Scottish Open Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-snooker-icon
Scottish Open
Eurosport 1
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
16:55 DD-MM-YYYY 2023-12-13 16:55 2023-12-13 16:55 Europe/Helsinki Dortmund – PSG Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 1, MTV Urheilu 2, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
UEFA Youth League, UCL
1x2
Sport8884.00 3.80 1.85

MTV Urheilu 1 MTV Urheilu 2
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
17:00 DD-MM-YYYY 2023-12-13 17:00 2023-12-13 17:00 Europe/Helsinki Ratsastus: Grand Slam -turnaus, Geneve Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Eurosport 1, Eurosport 2, Eurosport Player, Discovery Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Grand Slam -turnaus, Geneve
Eurosport 1
Eurosport 2
Eurosport Player Discovery Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:10 DD-MM-YYYY 2023-12-13 18:10 2023-12-13 18:10 Europe/Helsinki The Fifth Quarter Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Elisa Viihde Sport 1 false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:15 DD-MM-YYYY 2023-12-13 18:15 2023-12-13 18:15 Europe/Helsinki HIFK – Sport Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:15 DD-MM-YYYY 2023-12-13 18:15 2023-12-13 18:15 Europe/Helsinki Ässät – JYP Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Urheilu 3, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:15 DD-MM-YYYY 2023-12-13 18:15 2023-12-13 18:15 Europe/Helsinki Hämeenlinna – LP Kangasala Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Lentopallon Mestaruusliiga, Naiset
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:20 DD-MM-YYYY 2023-12-13 18:20 2023-12-13 18:20 Europe/Helsinki JoKP – KeuPa HT Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:20 DD-MM-YYYY 2023-12-13 18:20 2023-12-13 18:20 Europe/Helsinki Jokerit – KOOVEE Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:20 DD-MM-YYYY 2023-12-13 18:20 2023-12-13 18:20 Europe/Helsinki BC Nokia – Korihait Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:20 DD-MM-YYYY 2023-12-13 18:20 2023-12-13 18:20 Europe/Helsinki Nokian KrP – Happee Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
F-liiga, Miehet
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:20 DD-MM-YYYY 2023-12-13 18:20 2023-12-13 18:20 Europe/Helsinki Pölkky Kuusamo – LP Viesti Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
Lentopallon Mestaruusliiga, Naiset
Ruutu Plus
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:30 DD-MM-YYYY 2023-12-13 18:30 2023-12-13 18:30 Europe/Helsinki Studiolähetys: Vermo, Solvalla ja Jägersro Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Ruutu Plus false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-hevosurheilu-icon