parhaat vedonlyöntisivut

Qatarin GP:n startti tänään kello 20:00!

Kauden 18. Formula 1 -osakilpailu ajetaan tänään Qatarissa Lusail International Circuitilla. Kisan startti on iltasella kello 20:00, joten iltakisaa keinovalaistuksessa luvassa. Tällä radalla ajettiin ensimmäistä kertaa Formuloita vuonna 2021 ja oletettavasti täällä tullaan ajamaan pitkälti myös jatkossa, sen verran rahaa taitaa omistajilla ja Qatarilla olla taskuissa. Itse ratahan raennettiin jo vuonna 2004 Moto GP:n kisaa varten. Pääkaupunki Dohan ulkopuolella sijaitseva rata on varsin hyvin pidetty ja puitteet ovat erinomaiset.

Ajetaan yhteensä 57 kierrosta ja yhdellä kierroksella pituutta on 5,418 kilometriä. Kisapituudeksi tulee näin ollen laskennallisesti hieman vajaat 309 kilometriä. Autourheilua parhaimmillaan!

Tämä oli tilanne ennen tätä viikonloppua.

Kuka tulee toiseksi?

Näin kai se kysymys tämän kauden kisoissa on kun voittajasta ei ehkä ole sen isommin epäselvyyttä. Max Verstappen on tällä kaudella ollut täysin pitelemätön ja nyt taistellaan lähinnä siitä kakkossijasta, niin kisan kuin koko MM-sarjan osalta. Onko se tallikaveri Sergio Perez vai jompi kumpi Ferrareista? Mitä tekee Mercedeksen kaksikko vai onko tässä McLarenin kaksikon paikka näyttää?

Perjantain aika-ajojen lopputulokset

1. Max Verstappen, Red Bull

2. George Russell, Mercedes

3. Lewis Hamilton, Mercedes

4. Fernando Alonso, Aston Martin

5. Charles Leclerc, Ferrari

6. Oscar Piastri, McLaren

7. Pieree Gasly, Alpine

8. Esteban Ocon, Alpine

9. Valtteri Bottas, Alfa Romeo

10. Lando Norris, McLaren

—–

11. Yuki Tsunoda, AlphaTauri

12. Carlos Sainz, Ferrari

13. Sergio Perez, Red Bull

14. Alexander Albon, Williams

15. Nico Hülkenberg, Haas

16. Logan Sargeant, Williams

—–

17. Lance Stroll, Aston Martin

18. Liam Lawson, AlphaTauri

19. Kevin Magnussen, Haas

20. Guanyu Zhou, Alfa Romeo

Kertoimet Qatarin kisaan

Katso kertoimet kisaan omalta vedonyöntisivustoltasi. Tässä kertoimet kisaan ennen kisaviikonlopun aloitusta:

KuljettajaKerroin
iBet
Kerroin
XLbet
Max Verstappen1.251.23
Sergio Perez12.0012.50
Lando Norris13.0012.90
Oscar Piastri21.0018.80
Lewis Hamilton17.0021.40
George Russell17.0023.80
Charles Leclerc26.0024.30
Carlos Sainz26.0026.00
Fernando Alonso67.0078.00
Lance Stroll501.00500.00
Pierre Gasly501.00500.00
Alexander Albon501.00500.00
Yuki Tsunoda501.00500.00
Guanyu Zhou501.00500.00
Liam Lawson501.00500.00
Logan Sargeant501.00500.00
Nico Hulkenberg501.00500.00
Valtteri Bottas501.00500.00
Esteban Ocon501.00500.00
Kevin Magnussen501.00500.00