parhaat vedonlyöntisivut

Tappara eteni CHL-finaaliin – vastassa Rögle

Tampereen Tappara teki omalta osaltaan huimaa historiaa ja eteni jääkiekon CHL-peleissä finaaliin ruotsalaista Rögleä vastaan. Kaksiosaiseksi kaavaillussa välieräsarjassa pelattiin monen mutkan kautta vain yksi ottelu, jonka Tappara siis voitti lukemin 3-0.

Vieraille jäi varmasti ottelusta hieman karvas maku, sillä Red Bull München ei päässyt koronatartuntojen takia edes pelaamaan kotiareenallaan välieräpeliä ja ratkaisevasta pelistä joukkueelta puuttui kokonainen kentällinen pelaajia olympialaisten takia.

Tappara sai siis finaalipaikan ehkä jopa hieman halvalla, mutta pääasia on että finaalipaikka ratkaistiin kuitenkin pelaamalla, eikä esimerkiksi kabinetissa arpomalla. Tampereen Nokia Arena oli ehdolla CHL-finaalin pitopaikaksi, mutta kaikki säätö välierien osalta johti lopulta siihen että Röglen kotiareena Ängelholmissa napattiin CHL-finaalin näyttämöksi.

Alustavien vedonlyöntikertoimien mukaan kotiareenallaan pelaava Rögle on ottelun suosikki. Aikaa finaaliin on kuitenkin lähes kuukausi, joten kertoimet ehtivät tässä vielä muuttua ja vaihdella moneen otteeseen. CHL-finaali tullaan pelaamaan 1.3.2022.