parhaat vedonlyöntisivut

Tässä Suomen ensimmäiset valinnat Pekingin olympialaisiin

Suomen Olympiakomitea on valinnut vuoden 2022 talviolympialaisiin 16 suomalaisurheilijaa. Loput noin 90 urheilijan joukkueesta tullaan nimeämään 24. tammikuuta. Talviolympialaiset järjestetään Kiinan Pekingissä 4.-20. helmikuuta.

Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki kertoo, että valinnan kriteerinä käytettiin tällä kaudella osoitettua potentiaalia sijoittua kisoissa 16 parhaan joukkoon. Maastohiihdossa kriteeri oli tosin korkeammalla, sillä olympiapaikoista käytiin kovempaa sisäistä kilpailua.

Maastohiihdosta Pekingiin valittiin Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Iivo Niskanen sekä Lauri Vuorinen. Ampumahiihdossa kisaavat Mari Eder, Olli Hiidensalo sekä Tero Seppälä.

Mäkihypyssä Suomea tulee edustamaan Julia Kykkänen, yhdistetyssä Ilkka Herola ja freestylessä Anni Kärävä sekä Jimi Salonen. Lumilautailuun valittiin Enni Rukajärvi, Kalle Järvilehto ja Rene Rinnekangas.

Taitoluistelussa Pekingin olympiajäälle pääsee jäätanssipari Juulia Turkkila ja Matthias Versluis.

Lisäksi Suomi tulee osallistumaan olympialaisten jääkiekkoon miesten ja naisten joukkueilla. Joukkueiden kokoonpano julkistetaan tammikuun alkupuolella. Tällä haavaa näyttää siltä, että NHL-pelaajat eivät tule osallistumaan olympialaisiin.