Ottelut.com » Valioliiga julkaisi otteluohjelmansa – kausi käyntiin perjantaina 5.8.2022!
Valioliiga julkaisi otteluohjelmansa – kausi käyntiin perjantaina 5.8.2022!
Valioliiga on tänään 16.6.2022 julkaissut virallisesti kauden alustavan otteluohjelman. Ohjelma livahti jo julkisuuteen muutama päivä aiemmin, mutta virallinen julkaisu oli siis tänään torstaina.
Kausi on melkoisen erikoinen, sillä nyt aloitetaan viikkoa aikaisemmin kuin edellinen kausi ja käytännössä lopetetaan viikkoa myöhemmin kuin edellinen kausi. Kausi tullaan pelaamaan kuitenkin todella tiiviissä tahdissa läpi, sillä kauteen mahtuu jopa kuukauden mittainen, Jalkapallon MM 2022 tauko marraskuun lopusta joulukuun puolenvälin paikkeille. MM-finaalihan tullaan pelaamaan 18.12. ja Valioliiga jatkuu legendaarisella Tapaninpäivän Boxing Day kierroksella, joten pahimmassa tapauksessa lepo jää finaalin jälkeen pelureille todella vähäiseksi.
Valioliigan ensimmäinen kierros 2022 – 2023
Tässä Valioliigan ensimmäinen ottelukierros, jalkapallomannaa on tarjolla perjantaista sunnuntaihin heti ensimmäisenä viikonloppuna. Katso koko Valioliigan otteluohjelma Ottelut.comin Valioliiga-sivulta.
Perjantai 5 Elokuuta
- 22:00 Crystal Palace v Arsenal
Lauantai 6 Elokuuta
- 14:30 Fulham v Liverpool
- AFC Bournemouth v Aston Villa
- Leeds v Wolves
- Leicester v Brentford
- Newcastle v Nottingham Forest
- Spurs v Southampton
- 19:30 Everton v Chelsea
Sunnuntai 7 Elokuuta
- 16:00 Man Utd v Brighton
- 18:30 West Ham v Man City
Valioliiga lähetykset kaudella 2022 – 2023
Valioliigaa tulee tuutin ja streamien täydeltä Vsportin kanavilta ja Viaplayn suoratoistopalvelusta.