parhaat vedonlyöntisivut

Valioliigassa otteluruuhkaa, kauden ratkaisut käsillä

Engannin Valioliigassa eletään mielenkiintoisia aikoja. Manchester City ehdittiin melkein jo julistaa varmaksi mestariksi, mutta tuulet ovat kääntyneet viime aikoina joukkuetta vastaan. Joukkue satsaa kaikkensa Mestarien Liigan voittoon, mutta ei se haluaisi Valioliigaakaan hävitä.

Pahimpana haastajana Manchester Cityllä on Liverpool, joka jahtaa mestaruutta tosissaan. Eroa tällä hetkellä on kuusi pistettä, mutta Manchester City on pelannut yhden ottelun enemmän. Tähän kun vielä lisätään se, että joukkueilla on vielä se toinen keskinäinen ottelu pelaamatta, ollaan todella mielenkiintoisessa tilanteessa. Sarjaa on toki jäljellä vielä se 11-14 peliä, hieman joukkueesta riippuen.

Valioliigassa otteluruuhkaa

Kevät on useille joukkueille todellista ruuhkaa. Liigacupin finaalissa rankkarivoiton Chelseasta napannut Liverpool pelaa lisäksi FA Cupia ja Mestarien liigaa ja myös monella muulla on Valioliigan lisäksi paljon muutakin ohjelmaa.

Vedonlyöjille nämä otteluruuhkat tietenkin tuovat lisää pohdittavaa mahdollisten lepuutusten myötä, mutta samalla myös mainiosti lisää betsattavaa. Suomessa Valioliigan televisiointi ja streamausoikeudet ovat Viaplay ja Vsport -kanavilla.

Tässä tulevan viikonlopun Valioliigan otteluohjelma, varmasti yksi mielenkiintoisista kamppailuista on Manchesterin Derby, jossa siis kohtaavat paikalliset City ja United. Tsekkaa kertoimet ja lyö pelistä vetoa!

05.03.2022 14:30Leicester – Leeds
05.03.2022 17:00Newcastle – Brighton
05.03.2022 17:00Norwich – Brentford
05.03.2022 17:00Wolverhampton – Crystal Palace
05.03.2022 17:00Aston Villa – Southampton
05.03.2022 17:00Burnley – Chelsea
05.03.2022 19:30Liverpool – West Ham
06.03.2022 16:00Watford – Arsenal
06.03.2022 18:30Manchester City – Manchester United
07.03.2022 22:00Tottenham – Everton

Tämän lisäksi torstaina 10.3. pelataan neljä ottelua seuraavasti:

  • 21:30 Norwich – Chelsea
  • 21:30 Southampton – Newcastle
  • 21:30 Wolves – Watford
  • 21:45 Leeds – Aston Villa

Tästä onkin sitten hyvä jatkaa seuraavalle Valioliigakierrokselle joka pelataan taas pääosin lauantaina 12.3. ja sunnuntaina 13.3. Miten matsit päättyy ja kuka tekee maaleja? Näistä ja lukemattomista muista ottelun tapahtumista voit lyödä vetoa etukäteen ja vaikkapa matsin ollessa käynnissä. Betsit kehiin ja jännittämään mahtavaa Valioliigaa!

Jalkapalloa on luvassa viikonloppuna jälleen tuutin ja striimin täydeltä:

4su5ma6ti7ke8to9pe10la11su12ma13ti14ke15to16pe17la
lauantai 3 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 15:00 2023-06-03 15:00 Europe/Helsinki FC Midtjylland – Odense Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Superliga

4 : 2

1x2
William Hill1.50 4.50 4.80

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 15:00 2023-06-03 15:00 Europe/Helsinki Aalborg – Silkeborg Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Superliga

0 : 1

1x2
William Hill1.62 3.90 4.50

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
15:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 15:00 2023-06-03 15:00 Europe/Helsinki AC Horsens – Lyngby Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Superliga

0 : 0

1x2
William Hill2.38 3.60 2.50

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-06-03 19:30 2023-06-03 19:30 Europe/Helsinki Torino – Inter Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More Sport 2, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Serie A

0 : 1

1x2
William Hill2.50 3.60 2.62

C More Sport 2
C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-06-03 19:30 2023-06-03 19:30 Europe/Helsinki Eibar – Alaves Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Max 2, C More Sport 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Segunda División

1 : 1

1x2
William Hill2.20 2.88 3.70

C More Sport 1
C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 21:00 2023-06-03 21:00 Europe/Helsinki RB Leipzig – Eintracht Frankfurt Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay, V sport 2 Suomi HD -OTT false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
DFB Pokal

2 : 0

1x2
William Hill1.65 3.80 4.33

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:30 DD-MM-YYYY 2023-06-03 21:30 2023-06-03 21:30 Europe/Helsinki Parma – Cagliari Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Serie B

0 : 0

1x2
William Hill2.40 3.10 3.00

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Ajaccio – Marseille Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Ligue 1

1 : 0

1x2
William Hill8.50 5.00 1.35

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Auxerre – Lens Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Ligue 1

1 : 3

1x2
William Hill3.00 3.50 2.25

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Monaco – Toulouse Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Ligue 1

1 : 2

1x2
William Hill1.44 5.00 5.80

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Lorient – Strasbourg Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Ligue 1

2 : 1

1x2
William Hill3.10 3.40 2.25

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Nantes – Angers Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Ligue 1

1 : 0

1x2
William Hill1.50 4.40 6.00

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Nice – Lyon Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Ligue 1

3 : 1

1x2
William Hill2.30 3.90 2.70

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Paris Saint Germain – Clermont Foot Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Ligue 1

2 : 3

1x2
William Hill1.22 6.50 11.00

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Stade Brestois 29 – Rennes Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Ligue 1

1 : 2

1x2
William Hill5.00 4.00 1.65

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Reims – Montpellier Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Ligue 1

1 : 3

1x2
William Hill1.80 4.00 3.90

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Estac Troyes – Lille Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Ligue 1

1 : 1

1x2
William Hill15.00 8.00 1.15

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Cremonese – Salernitana Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Serie A

2 : 0

1x2
William Hill2.62 3.40 2.60

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Empoli – Lazio Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More Sport 2, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Serie A

0 : 2

1x2
William Hill3.60 3.75 1.95

C More Sport 2
C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-03 22:00 2023-06-03 22:00 Europe/Helsinki Albacete – Levante Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Max 2, C More Sport 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Segunda División

1 : 3

1x2
William Hill2.60 3.00 2.90

C More Sport 1
C More
sunnuntai 4 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 14:00 2023-06-04 14:00 Europe/Helsinki Sonderjyske – FC Helsingor Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
1. Division
1x2
William Hill1.44 4.50 5.00

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 14:00 2023-06-04 14:00 Europe/Helsinki Hvidovre – Naestved Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
1. Division
1x2
William Hill1.57 4.20 4.20

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
14:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 14:00 2023-06-04 14:00 Europe/Helsinki Vejle – Vendsyssel FF Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
1. Division
1x2
William Hill1.55 3.90 4.80

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 18:00 2023-06-04 18:00 Europe/Helsinki FC Nordsjaelland – Viborg Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Superliga
1x2
William Hill2.20 3.60 2.70

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 18:00 2023-06-04 18:00 Europe/Helsinki FC Copenhagen – Randers FC Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Superliga
1x2
William Hill1.30 5.00 7.50

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
18:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 18:00 2023-06-04 18:00 Europe/Helsinki Aarhus – Brondby Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Superliga
1x2
William Hill1.75 3.70 3.90

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-06-04 19:30 2023-06-04 19:30 Europe/Helsinki Mallorca – Rayo Vallecano Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
La Liga
1x2
William Hill3.20 3.20 2.30

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-06-04 19:30 2023-06-04 19:30 Europe/Helsinki Real Sociedad – Sevilla Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
La Liga
1x2
William Hill1.65 4.00 4.80

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-06-04 19:30 2023-06-04 19:30 Europe/Helsinki Real Madrid – Athletic Club Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
La Liga
1x2
William Hill1.83 3.90 3.90

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-06-04 19:30 2023-06-04 19:30 Europe/Helsinki Villarreal – Atletico Madrid Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
La Liga
1x2
William Hill2.62 3.60 2.50

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-06-04 19:30 2023-06-04 19:30 Europe/Helsinki Osasuna – Girona Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Max 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
La Liga
1x2
William Hill2.10 3.40 3.40

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
19:30 DD-MM-YYYY 2023-06-04 19:30 2023-06-04 19:30 Europe/Helsinki Napoli – Sampdoria Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Serie A
1x2
William Hill1.17 7.50 15.00

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 22:00 2023-06-04 22:00 Europe/Helsinki Real Betis – Valencia Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Max 2, C More Sport 2, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
La Liga
1x2
William Hill2.75 3.50 2.45

C More Sport 2
C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 22:00 2023-06-04 22:00 Europe/Helsinki Celta Vigo – Barcelona Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
La Liga
1x2
William Hill2.60 3.60 2.50

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 22:00 2023-06-04 22:00 Europe/Helsinki Valladolid – Getafe Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
La Liga
1x2
William Hill2.20 3.20 3.40

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 22:00 2023-06-04 22:00 Europe/Helsinki Elche – Cadiz Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
La Liga
1x2
William Hill2.62 3.30 2.70

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 22:00 2023-06-04 22:00 Europe/Helsinki Espanyol – Almeria Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
La Liga
1x2
William Hill2.75 3.60 2.38

Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 22:00 2023-06-04 22:00 Europe/Helsinki Atalanta – Monza Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Serie A
1x2
William Hill1.55 4.33 5.50

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 22:00 2023-06-04 22:00 Europe/Helsinki AS Roma – Spezia Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV Max 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Serie A
1x2
William Hill1.95 3.50 3.80

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 22:00 2023-06-04 22:00 Europe/Helsinki Lecce – Bologna Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Serie A
1x2
William Hill2.62 3.40 2.60

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 22:00 2023-06-04 22:00 Europe/Helsinki AC Milan – Verona Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Serie A
1x2
William Hill1.73 3.75 4.60

C More
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-04 22:00 2023-06-04 22:00 Europe/Helsinki Udinese – Juventus Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Serie A
1x2
William Hill3.80 3.60 1.91

C More
maanantai 5 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:45 DD-MM-YYYY 2023-06-05 21:45 2023-06-05 21:45 Europe/Helsinki Hamburger SV – VfB Stuttgart Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Bundesliga
1x2
William Hill2.80 3.80 2.25

tiistai 6 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
21:45 DD-MM-YYYY 2023-06-06 21:45 2023-06-06 21:45 Europe/Helsinki Arminia Bielefeld – SV Wehen Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
keskiviikko 7 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-07 22:00 2023-06-07 22:00 Europe/Helsinki Fiorentina – West Ham Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com V sport Ultra HD (T), Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
UEFA Europa Conference League
1x2
William Hill2.60 3.20 2.50

Viaplay
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-07 22:00 2023-06-07 22:00 Europe/Helsinki Levante – Albacete Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More Sport 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Segunda División
C More Sport 1
C More
torstai 8 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-08 22:00 2023-06-08 22:00 Europe/Helsinki Alaves – Eibar Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com C More Sport 1, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon
Segunda División
C More Sport 1
C More
lauantai 10 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
22:00 DD-MM-YYYY 2023-06-10 22:00 2023-06-10 22:00 Europe/Helsinki Manchester City – Inter Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com MTV3, C More false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jalkapallo-icon

Näytä lisää