parhaat vedonlyöntisivut

Tapparan kultajuhlat aloittaa aikaisen Vapun?

Tappara nappasi jo kolmannen voittonsa tämän kauden Liigan finaaleissa. TPS:llä tuntuu nyt olevan mahdoton tehtävä edessä, sillä jäljellä on maksimissaan neljä finaalia ja TPS:n tulisi voittaa näistä kaikki. Tänään tiistaina on ensimmäinen mahdollisuus voittaa mestaruus, tekeekö Tappara tylyt 4-0 lukemat vai siirtääkö se kultajuhlat sittenkin torstain Nokia Areena -taistoon? Ikinä aikaisemmin ei ole toinen joukkue noussut voittoon finaaleissa 0-3 tappioasemasta ja siltähän se näyttää tälläkin hetkellä.

TPS:n hunajat ovat kolmessa finaalissa olleet selvästi lopussa, vaikka hyvinhän tuo mustavalkoinen joukkue on toki pelannut. Tappara on kuitenkin tylsyttänyt turkulaisten hyökkäyskärjen eli tehokenttä Pyyhtiä – Pärssinen – Nurmi lähes kokonaan. Kolmikko on ollut paljon kentällä, mutta pörrääminen on ollut melkoisen tehotonta.

TPS – Tappara 26.4.2022 klo 18:30

Tämän illan peli voi hyvinkin olla tämän kauden viimeinen Liigapeli. Tapparan tekeminen on ollut suorastaan timanttista, toki on siellä kiekotkin pomppineet Tapparalle. Herääkö hunajakarhu finaaliuniltaan vielä taistelemaan kirkkaimmasta mitalista, vai onko tämä hopeajuna nyt raiteillaan?

Finaalin voit katsoa jälleen tuttuun tapaan Cmore kanavilta ja lisäjännitystä peliin tulee luonnollisesti vedonlyönnin kautta.

Tapparan voitosta saa varsin hyvän kertoimen, 2.35. Toki TPS:n voittokerroin on vielä herkullisempi, 2.65 ja tasapelikään ei välttämättä tässä kohtaa ole poissuljettu. (3.85).

Lätkä ei suinkaan lopu tähän neljänteen finaaliin, tarjolla on mm. pari EHT-turnausta, Jääkiekon MM-kisat, Ruotsin SHL:n pudotuspelit ja tietenkin NHL:n pudotuspelit 2.5.2022 alkaen! Myös poikkeuksellisesti Jääkiekon 18-vuotiaiden MM-kisat ovat käynnissä!

6ti7ke8to9pe10la11su12ma13ti14ke15to16pe17la18su19ma
tiistai 6 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-06-06 03:00 2023-06-06 03:00 Europe/Helsinki Vegas Golden Knights – Florida Panthers Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
NHL

7 : 2

1x2

Viaplay
perjantai 9 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-06-09 03:00 2023-06-09 03:00 Europe/Helsinki Florida Panthers – Vegas Golden Knights Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon
sunnuntai 11 kesäkuu 2023
Napsauta aloitusaikaa lisätäksesi tapahtuma kalenteriisi!
03:00 DD-MM-YYYY 2023-06-11 03:00 2023-06-11 03:00 Europe/Helsinki Florida Panthers – Vegas Golden Knights Kaikki tulevat TV-ottelut samassa paikassa. www.ottelut.com Viaplay false 15 al36mpk3lzp3dhp2tmn3765
icon-jaakiekko-icon

Näytä lisää